Tuesday, 22 July 2014

Japanilainen Lontoo

Feminismistä toiseen pässhöniini elikkäs Japaniin. Tämä on kaikille teille kaltaisilleni weeaboille, jotka ette ole päässeet porhaltamaan Japanin maaperälle, mutta syystä tai toisesta löydätte itsenne ehanilta Brittein saarilta ja Lontoosta. Täälläkin meinaa pääsee erittäin mukavasti nipponilaiseen tunnelmaan - jos tietää minne mennä (suunnaksi kannattaa ottaa Soho).

Siispä tässä pari vinkkiä soijan hajuiseen Lontooseen:


~ELINTARVIKKEET~


Japan Centre
19 Shaftesbury Avenue, Soho, W1D 7ED
Jokaisen Japani-friikin ykköspaikka Lontoossa, tunnelmaan pääsee jo heti kauppaan sisään astuessa kun vastassa on japanilaiseen tyyliin erittäin kapoisat rullaportaat. Täältä löytyy niin konbini-tyyliset bentout ja yakitorit suoraan napaan vedettäväksi, kuin kattava valikoima elintarvikkeita, astioita ja vaikkapa aikakauslehtiä. Hinnat ovat luonnollisesti ehtoja japanilaisia supermarkketteja tyyriimmät, mutta eivät sentään ihan kamalan kiskurit. Ostosvinkkejä: vihreä tee, pakastetut gyoza-dumplingit ja niihin sopiva gyoza-kastike, ramen-ainekset, seesaminsiemensalaattikastike, yakiniku-kastikkeet...

Arigato Japanese Supermarket
45-50 Brewer Street, Soho, W1F 9TG
Nimensä mukaisesti japanilainen supermarketti. Pienempi valikoima kuin Japan Centressä, mutta og-japanilainen meininki ja jos Sohon hoodseilla sattuu pyörimään niin kannattaa käväistä. 

Chinatown
WC2
Kiinan mainitseminen Japanista puhuttaessa on aina emämunaus, mutta länsimaassa kun ollaan niin Japani-loverille löytyy myös Chinatownista kaikennäköistä. Suosittelen eritoten lukuisista kiinalaisista off licenseista saatavia jää vihreä tee -pulloja, jotka jokainen Japanissa ollut tuntee, mutta joita ei mistään Länkkäreistä tunnu saavan. Länsimaalainen versio kylmästä vihreästä teestä kun on yleensä jotain ihan karmaisevaa sokerista litkua. 


~RAMEN~
(unohtakaa limaiset sushi-rullat, ramen on parasta mitä Japani ruoan saralla voi tarjota!)


Bone Daddies
31 Peter St, Soho, W1F 0AR
Lontoossa on vasta hiljattain hoksattu ramenin ihanuus, ja muutama aitouteen pyrkivä ramen-pysti on Sohoon avautunut. Tätä ei voi tarpeeksi korostaa, mutta ramen pitää olla tehty just eikä melkeen oikein, muuten maku saattaa olla erittäin kyseenalainen/laimea. Rikkaan sopan saamiseksi possunluita keitetään yleensä tuntikausia.  Tässä muuten erittäin itsekäs syy siihen, miksen koskaan voisi olla vege - elämä ilman ramenia on ajatuksena liian karmaiseva. Vegeversioita on kyllä olemassa ainakin täällä lännessä, mutta eivät ne usein liippaa lähellekään sillä ramenin pointti on juuri luiden keittämisessä. Tosin jos joku on syönyt jossain hyvää vegeramenia niin saa vinkata! Länkkäreissä tarjoiltava ramen tuskin muutenkaan koskaan voi päästä samaan makujen harmoniaan kuin japanilainen aito tavara, mutta varteenotettavia vaihtoehtoja onneksi on olemassa. 

Bone Daddies taitaa olla tällä hetkellä Lontoon suosituin ramen-mesta. Sisustus on rockabilly-tyylinen ja musa pauhaa - täysin erilainen meininki siis kuin Japanin piskuisissa ramenpuljuissa, länsimaissa ramen-ravintolat tuntuvat pyrkivän aina hieman fiinimpää atmosfääriin. Hinta on täten myös tyyriimpi, Japanissa ramen-annoksen saa yleensä 900 jenillä, täällä se kustantaa vähintään kymmenen puntaa. Bone Daddiesin tonkotsu oli hienoinen pettymys laimeine keittoineen, tulinen ja pähkinäinen tan tan men taas on oma suosikkini menusta, misosta ei ole kokemusta. Ei vedä vertoja Japanille, mutta jokaisen pitäisi silti ehdottomasti Lontoon reissulla käydä täällä. Tukka ponnarille, ruokalappu rinnuksille ja kovaäänisesti ryystämään ehtaan aasialaiseen tapaan!

Tonkotsu
63 Dean St, Soho, W1D 4QG
Ramen-maun mukaisesti nimetty rafla, Sohossa tämäkin ja vielä aivan lähellä Bone Daddiesiä. Nimikkoramen eli tonkotsu jakaa mielipiteitä kaveripiirissä; omasta mielestäni se oli todella hyvää. Sopassa ei ole menmaa eli käyneitä bambun versoja säästelty, mikä ehkä jollekin aasialaiseen ruokaan tottumattomalle voi olla jännä hetki ("tää haisee ihan hevoselle" -ystävä), mutta menma kyllä kuuluu rameniin kuin ketsuppi ranskiksiin. Täällä sisustus on kivan puinen ja jotenkin enemmän aasiavibainen, jos Bone Daddiesissä on kamalat jonot niin suosittelisin kokeilemaan Tonkotsua. 


Vielä kokeilematta: Shoryu ja Ittenbari. Ainakin Ittenbaria japanilainen ystäväni ylisti, joten se on ehdottomasti seuraavana testilistalla. Kaikki ramen-kokemukset Lontoosta saa muuten reportoida kommenttiboksiin, tämä on minulle sydämenasia. Ja ylipäänsä jos tiedät hyvän, ei-liian-kalliin japanilaisen ravintolan, niin kerro toki!


~BENTOU~


Wasabi
Vähän joka puolella
Elämäni pelastaja, paras take away lounasketju evör. Täältä saa myös sushia, keittoja, ynnä muuta höttöä, mutta parhautta on lämpimät japanilaistyyliset lounas eli bentou-boksit, jotka kustantavat 4.95/5.95, pitävät sisällään oikeasti ISON määrän ruokaa ja makukin on kohdallaan - aidot Japani-fiilikset taattu. 5/5 tähteä.

Itsu
Vähän joka puolella
Tähän ketjuun ei voi olla törmäämättä Lontoossa, ja luotaantyöntävästä logosta ja graafisesta suunnittelusta huolimatta sisään kannattaa harppoa jos kaipaa aasialaistyylistä kylmää purtavaa. Lounasboksit on siinä 4 punnan hujakoilla mutta eivät vedä vertoja Wasabille, salmon ja chicken teriyaki ovat lempparini, miinusta tosin annoskoosta sillä itselleni jää yleensä vielä nälkä. 

~KARAOKE~



Epoc
30 Brewer Street, Soho, W1F 0SS
Lontoon salattu helmi - eeppinen karaoke Epoc. Kun pöllähdät tuohon osoitteeseen paikalla nököttää pikkuruinen käytettyjen japanilaisten kirjojen putiikki, mutta älä anna sen hämätä: kaupan takaosassa pyörii ehta japanilainen karaoke koppeineen kaikkineen. Kyltit seinillä jotka ilmoittavat karaoken olemassa olosta ovat vain japaniksi, joten paikka on (onneksi) pysynyt aika hyvänä salaisuutena. Karaoke kustantaa yhdeltä henkilöltä noin kympin (2 h), riippuen ryhmän koosta. Varaus kannattaa tehdä etukäteen, deposit on hinnasta puolet. Mukaan omat juomat ja snacksit! Vinkki: kannattaa varata 2 tunnin sijasta 3, todistetusti 2 ei ole koskaan riittänyt mihinkään.

***

Jos teillä on vielä jotain listalle lisättävää niin kertokaahan, onegai shimasu!

Friday, 18 July 2014

Vahinkokesäloma

Blogi päätyi vahingossa yli kuukauden kesälomalle elämän ollessa aika hektistä, mutta halusin vain tulla kertomaan että elossa ollaan ja linjoille palaillaan mitä pikimmiten (luultavasti jo huomenissa)! 

Pysykää siis langoilla xxxxx


Wednesday, 11 June 2014

Miksi F-sana pelottaa kuin tarttuva tauti

Olin todella innoissani, kun huomasin Naisasialiitto Unionin perustaneen uuden FemAct-ryhmän, jonka tarkoituksena on "muuttaa feminismi ääriliikkeestä kansanliikkeeksi". Jes, viimeinkin aktiivista feminististä toimintaa Suomeen!

Myönnettäköön rehellisyyden nimissä kuitenkin, että alkureaktioni kuullessani tästä ensimmäisestä kampanjavideosta ei ollut pelkästään positiivinen. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, mielestäni feminismi todella tarvitsee miehiä liittolaisikseen, mutta en voi olla pohtimatta syitä siihen, miksi ensimmäisen kampanjan pääosassa ovat yksin miehet - niin harva suomalainen nainenkaan suostuu kutsumaan itseään feministiksi. Ajatus siitä, että tullakseen suureksi kansanliikkeeksi, tullakseen todella kuulluksi, feminismi tarvitsee sanansaattajakseen miehiä, vaikka naiset ovat yrittäneet tuoda näitä asioita kaikkien tietoisuuteen vuosikymmeniä, on loppujen lopuksi aika masentava. Se vain vahvistaa surullista käsitystämme siitä, että maskuliinisuus on uskottavampaa, rationaalisempaa - käsitystä, jonka murtamisen eteen feministit ovat  rajusti työskennelleet. 

Sitten katsoin videon. 

En tiedä, olinko jo alunperin herkkiksellä tuulella, mutta tippa meinasi tulla linssiin liikutuksesta, ja ennenkaikkea, kiitollisuudesta. Ei, feminismi ei tarvitse julkkismiesten siunausta noustakseen varteenotettavaksi palluraksi maamme sosiaalipoliittisella agendalla, mutta feminismin tullessa puheeksi olen itse niin tottunut miehiltä tulevaan naljailuun, piikittelyyn, vähättelyyn ja kyseenalaistamiseen, että vaihteeksi tälläinen myötätuntoinen puheenvuoro oikeasti kosketti. 

It is not the job of the oppressed to educate their oppressors on yleinen teesi niin kutsutuissa social justice -ympyröissä (oikeudenmukaisuusympyrät?), ja vaikka itse kyllä yleensä ihan mieluusti paasaan syrjinnästä ja sorrosta, joskus sitä vain tuntee itsensä todella väsyneeksi. Twitter ja Fabo on järisyttävää naisvihaa pullollaan, ja niitä kommentteja lukiessa aika ajoin iskee melko lamaantunut olo ja maailmanahdistus lankeaa päälle, ja juuri siksi tämä video onkin ihana, raikas - toiveikas - tuulahdus. 

Seison edelleen kaiken tuon takana, mistä puhuin alkuun. Tällä videolla feministeiksi tunnustautuvia miehiä ei pidä aploodata yhtään sen enempää rohkeudesta, kuin kaikkia niitä feministinaisia, jotka ovat asian eteen työskennelleet hiki hatussa kaiken aikaa saamatta vaivannäölleen hienoa videota. Mutta tämä klippi, ja eritoteen FemActin perustaminen, on kuitenkin valoisa merkki siitä, että jotain on tapahtumassa. Ja luultavasti tämä on vain alkua.

Tässä itse video, Tommy Lindgrenin sanoituksella:



Ps. Ylellä mahtava Maryan Abdulkarimin, itsensä mustaksi muslimifeministiksi identifioivan Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtajan, haastattelu, jossa keskustellaan mm. intersektionaalisuudesta. Lämpimästi suosittelen kuuntelemaan!

Monday, 26 May 2014

Puhutaan feminismistä osa 1: Yleiskatsaus



No niin täällä se on, Feminismi-juttusarjan ensimmäinen osa. Kuten aikaisemmin mainitsin, olen suunnitellut feminismiä koskevan postaussarjan tekemistä jo pidemmän aikaa, mutta tänään päällä on oikein mukava nettikirjoitusten lukemisesta syntynyt raivo päästä viimein feministiseen vauhtiin. 

2013 oli ehdottomasti feminismin vuosi, ainakin täällä Britanniassa ja rapakon takana - ei kulunut varmasti viikkoakaan ilman The Guardianin julkaisemaa feminismiin/naisiin/sukupuoleen liittyvää kirjoitusta. 

Sen sijaan Hesarissa on feminismi-tunnuksen alla kirjoitettu 35 artikkelia ja pientä uutista vuodesta 2011 tähän päivään. Se on aika vähän. Netistä tuntuu myös löytyvän hyvin vähän mitään feminismiin liittyvää suomeksi: kun näpytän Googleen "feminismi" saan tulokseksi Wikipedia-artikkelin ja muutaman epämääräisen sanakirjamääritelmän sekä linkin Henry Laasasen blogiin. Hyvin heikolta näyttää suoraan sanottuna. Suomesta puuttuu kokonaan englannin kielisessä maailmassa jo vuosikausia olemassa ollut ja valtaisaa suosiota kerännyt feministinen blogosfääri, sellainen joka jo esimerkiksi Ruotsissa on nousussa kovaa vauhtia.

Mulla on kuitenkin fiilis, että 2014 saattaisi olla feminismin vuosi Suomessakin (sitä se ainakin on Ruotsissa, jossa juuri Feminist Initiative -puolueen jäsen sai ensimmäisen MEPpinsä Europarlamenttiin, ja puolueen jäsenmäärät nousevat muutenkin huimaa vauhtia), ja haluan tehdä sen edistämiseksi oman pienen kontribuutioni.


Ensimmäiseksi haluan sanoa, että feminismi käsitteenä on älyttömän laaja - ehkä nykyään olisi jo suotavampaa puhua feminismeistä, kuin yhdestä kaiken kattavasta feminismistä. Itse koen kuitenkin, että kaikilla feminismeillä on keskenään enemmän yhteistä pinta-alaa kuin eriäväisyyksiä, joten näissä postauksissa aion puhua feminismistä yleismaailmallisesti.

Näillä näkymin olen jaotellut sanottavani viiteen osaan (hitto, juuri tuli mieleen itseasiassa eräs tärkeä aihe, eli ehkä sittenkin kuuteen...) - se ei missään nimessä tarkoita, että feminismi on mahdollista oksentaa viiteen tarkkaan kategoriaan, tärkeitä juttuja jää aivan varmasti pois kyydistä. Haluankin painottaa, että tarkoitukseni ei ole kirjoittaa mitään Feminismi 101 -opasta, vaan esittää ajatuksia ja luoda keskustelua siitä, mitä feminismi on, mitä se ei ole ja miksi sitä tarvitaan. Iki-ihana teininero Tavi Gevinson sanoi sen erinomaisesti: "feminismi ei ole sääntökirja, vaan keskustelu".

Feminismistä on esitetty monia erittäin nasevia lausahduksia, lempparini on ehkä "feminism is the radical notion that women are people". Siihen oikeastaan kiteytyy mielestäni ytimekkäästi koko termin perimmäinen ideologia, muistutuksineen siitä, että nainen ei läheskään aina ja joka paikassa saa osakseen määritelmää "ihminen". Itselleni feminismi on maailmankatsomus; se on läsnä kaikessa ja kaikkialla, se ei ole mikään irroitettavissa oleva aate tai vaihtuva mielipide kuten puoluekanta.

Mitä feminismi on: sukupuolten epätasa-arvon tunnistamista, esille tuomista ja murskaamista, patriarkian vastustamista, oman kehon itsemääräämisoikeuden puolustamista, kauneusihanteiden kyseenalaistamista, harmillisten kankeiden sukupuoliroolien purkamista, tietoisuuden lisäämistä siitä, että biologinen sukupuoli (sex) ei läheskään aina ole sama, kuin sosiaalinen sukupuoli (gender), eikä muutenkaan vaikuta ihmisen rationaaliseen kapasiteettiin, naisiin kohdistuvan (seksuaalisen) väkivallan lopettamiseksi taistelua,  naisvihan ja raiskauskulttuurin vastustamista, naisten läsnäolon ja näkyvyyden lisäämistä yhteiskunnassa, vallitsevien maskuliinisten normien kyseenalaistamista, seksuaalista vapautta sukupuoleen, ikään tai vartalon muotoon katsomatta, solidaarisuutta ja anti-rasismia. Muun muassa.

Kaikki feministit eivät ole stereotypian mukaisia karvaisia lesboja, mutta jo ajatus siitä, että karvaisissa lesboissa olisi jotakin vikaa on merkki, että feminismiä tarvitaan - kipeästi.

Mitä feminismi ei ole: miesvihaa, ideologia siitä, että naiset olisivat "parempia" kuin miehet, miesten ongelmien väheksymistä.

Feministinä vihaan patriarkiaa, eli miesten poliittista, ekonomista ja sosiaalista ylivaltaa sydämeni pohjasta, mutta patriarkia ei ole sama asia kuin miehet. Vihaan myös valkoisten ylivaltaa ja sen synnyttämiä tuotteita kuten rotusegregaatiota ja orjakauppaa, mutta samalla logiikalla en vihaa kaikkia valkoisia ihmisiä. Patriarkia on myrkyllinen konstruktio, joka vahingoittaa kaikkia - naisia ja miehiä (lapsista puhumattaakaan). Niin kutsutut miesten ongelmat, kuten alkoholismi, itsemurhaluvut ja vaikkapa Suomen pakkoarmeija eivät ole naisten saati jonkin kuvitteellisen matriarkian vika, vaan juontavat kaikki juurensa patriarkiasta ja sen vahingollisista, epätasa-arvoisista sukupuolirooleista; käsityksistä siitä, mitä kuuluu miehenä tai naisena olemiseen. On feminismin ydintä murtaa näitä harmillisia rooleja.

En halua jauhaa miehistä liikaa sillä asia saa kokonaisen oman postauksensa myöhemmin, mutta sen verran on sanottava, että mikään ei ole hyödyttömämpää, epätuotteliaampaa ja törkeämpää kuin miesten "entäs miehet??" -huudot feminismistä/naisiin kohdistuvista epäkohdista keskusteltaessa. Ne ovat laiskoja, hiljentämään pyrkiviä, pointin täysin missaavia ja vetävät huomion jälleen kerran yksinomaan miehiin.

Voiko mies olla feministi?
Mielestäni (ja monien muiden) voi, joidenkin toisten mielestä taas ollakseen feministi täytyy ymmärtää kokemuksen kautta miltä tuntuu elää naisena yhteiskunnassamme. Suomessa toimii Profeministimiehet-järjestö, sivuilla on paljon asiaa aiheeseen liittyen. Profeminismi tarkoittaa feminismin kannattamista niiden miesten suunnalta, jotka eivät välttämättä yllä mainitusta syystä halua itseään feministiksi kutsua. Kuten mainitsin, omasta mielestäni mies voi kutsua itseään feministiksi, tunnen itse monia feministimiehiä. Tästä aiheesta on monia mielipiteitä, mutta mielestäni feminismi tarvitsee miehiä liittolaisikseen - jos miehet aktiivisesti call outtaisivat toisten miesten seksistisen/misogynisen käytöksen, voisi maailma muuttua aika paljon parempaan.

Kannatan tasa-arvoa, mutta "feministi" -sanalla on niin huono kaiku, joten en halua kutsua itseäni feministiksi.
Kaikessa rauhassa, mutta ehkä on myös syytä miettiä, miksi olet niin kiinnostunut määrittelemään itsesi muiden, selkeästi epäsivistyneiden ja väärää infoa kantavien, ihmisten käsityksien mukaan? Teet luultavasti vain karhunpalveluksen kaikille näille tyypeille. 

Toisaalta, tietyissä piireissä feminismillä on aina huono kaiku oli miten oli, enkä ole missään määrin kiinnostunut sitä kaikua kiillottamaan tai uudelleen brändäämään - jos feminismi ei sellaisenaan uppoa niin no, meillä ei varmaan hirveästi ole muutenkaan yhteistä tälläisten ihmisten kanssa, joten heidän mielipiteensä ei suoraan sanottuna kiinnosta, eikä pitäisi muuten sinuakaan.

Kannatan kaikkien tasa-arvoa, kutsun siis itseäni humanistiksi, sillä feminismi terminä automaattisesti suosii naisia.
Kiva juttu, minäkin kutsun itseäni humanistiksi. Humanismi ja feminismi nääs kun eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia käsitteitä, päinvastoin, feminismi on osa humanismiä. Minä kutsun itseäni feministiksi, sillä humanismi toden totta sellaisenaan ei vie asioita tarpeeksi pitkälle, ja on käsitteenä muutenkin hyvin laaja ja kokonaisvaltainen. Feminismi pureutuu yhteiskunnan epäkohtiin, jotka juontavat juurensa sukupuolirooleista ja sukupuolen keskenäisestä epätasa-arvosta - fakta on, että usein nämä epäkohdat kohdistuvat naisiin. Jos se rautalangasta vielä pitää vääntää: naiset joutuvat miehiä useammin seksuaalisen väkivallan uhreiksi, saavat samasta työstä vähemmän palkkaa ja arvostusta, tekevät miehiä enemmän töitä joista ei saa lainkaan korvausta, ja nyt ylipäänsä ovat jatkuvan verbaalisen ja fyysisen häirinnän kohteina kotiovien ulkopuolella (ja ihan liian usein niiden sisälläkin), vain muutamia mainitakseni. Se, että feministit työskentelevät korjatakseen nämä epäkohdat ei ole mitenkään miehiltä pois, päinvastoin, kun maailmasta saadaan tasa-arvoisempi paikka ilman kahlitsevia ja ennaltamääritettyjä tiukkoja sukupuolirooleja, on varmasti kaikkien, miestenkin, parempi elää. 

(Sitten on  tietysti olemassa paljon tahoja, jotka hyötyvät naisten alemmasta asemasta - heitä tämä taisto tuskin kutkuttaa, ja on jokaisen oma valinta, kummalla puolella haluaa olla.)

On vuosi 2014, mihin feminismiä muka enää tarvitaan kun naiset ovat jo saavuttaneet tasa-arvon?
Nauraisin tässä kohtaa makeasti, jos kyseessä ei olisi niin äärimmäisen vakava asia. 

Feminismiä ei enää tarvita, kun mies ei murhaa kuutta ihmistä julistettuaan vihaa hänet torjuneita naisia kohtaan, kun tyttöjen koulutuksen puolustajaa ei ammuta päähän, kun lähes 300 tyttöä ei siepata, sillä tytöt eivät kuulu kouluun,  kun naisia ei joukkoraiskata metalliputkilla kuoliaaksi, kun jokaisella sitä tarvitsevalla on mahdollisuus lailliseen ja turvalliseen aborttiin, kun raiskauksesta ei syytetä uhria, kun yökerhossa perseeltä ei löydy yhtä ainoaa hikistä kättä, kun sydän ei pamppaile yksin ulkona pimeällä kävellessä.


Loppuun jätän teille vielä ihanan Chimamanda Ngozi Adichien TED Talkin: We should all be feminists.



Ja kysyn vielä teiltä: mihin sinä tarvitset feminismiä? 


Hyödyllisiä linkkejä:

Naisasialiitto Unioni
Tulva
Everyday Sexism
Bitch Media
Feministing
Vagenda

Friday, 23 May 2014

Kesälevottomuus ja (reissu)kuume


Euroviisubileidemme hienoin asu oli ehdottomasti Ruotsin edustaja Javilla.
Conchitan voiton jälkeen meno jatkui mm. Macarenalla ja sen luokan twerkkauksella, että seuraavana päivänä reisilihaksia jomotti olan takaa - hyvien bileiden merkki.
Kesädocsini, jotka ovat niin rumat, että ne ovat jo niin hienot.
Ensivuoden kandia jo pohdiskellen...


Noniin, nyt se on virallisesti ohi - toinen, eli samalla myös toiseksiviimeinen, yliopistovuoteni. Keskiviikkona peban kirjaimellisesti hikoillessa penkissä (musta tuntuu, että siihen jäi märkä läntti noustuani) rustasin yhtä sun toista vapaakaupasta ja valtion johtamasta tuotantopolitiikasta ja täten sain päätökseen ainoan ja viimeisen kokeeni. Hurraa!

Kroppani ei ollut samalla linjalla suunnitelmieni kanssa siitä, miten tätä äärimmäisen koitoksen loppumista olisi sopivinta juhlistaa, vaan päräytti ilmoille mojovan kuumeen. Tälläistä flunssaa ei ole meikäläiseen iskenyt noin kymmeneen vuoteen - neljään vuorokauteen en ole poistunut kotoa saati käynyt suihkussa. Mutta otettakoon tämä jonkinlaisena puhdistusriittinä, ensi viikolla nousen tuhkista kuin feenix-lintu konsanaan valmiina kohtaamaan seuraavan etapin, aka neljä kuukautta kesälomaa ja sen tuomaa vapautta.

Tai no, vapautta ja vapautta, kesä menee aika pitkälti töitä tehdessä. Mutta saanpahan ainakin lukea ja kirjoittaa ihan mitä ite lystää. 

Yksi kurssikaveri pääsi vanhempiensa suhteilla harjoitteluun YK:lle, toinen lähtee vapaaehtoiseksi Nicaraguaan. Itse hain viiteen harjoitteluun, joista kahdesta tuli kiitos mutta ei kiitos, muista en kuullut mitään. Ensin hieman harmitti, mutta loppujen lopuksi ihan liian vähän ollakseni oikeasti pettynyt. Kyllähän sitä aina voisi pulittaa rahaa ja lähteä jonkin järjestön kautta muutamaksi viikoksi johonkin kehitysmaahan "auttamaan", mutta itse olen ideologisista syistä tuon homman suhteen niin skeptinen nykyään, että ennemmin pidän CV:ni tyhjänä, kuin lähden täyttämään sitä epämääräisillä vapaaehtoistöillä. Tämän aiheen tiimoilta voisin joskus kirjoitella pidemminkin, nimittäin ääneni kellossa on muuttunut aika paljon siitä, kun yliopiston innokkaana maailmanparantajana aloitin.

Jotenka, kenkiä tulen kauppaamaan tämänki kesän. Eikä siinä mitään! Vapaa-ajan haluan pyhittää kirjoittamiselle ja muulle hommalle joka on jäänyt täysin jalkoihin tämän vuoden aikana, pohdiskelin jopa alkavani kuvaamaan videoita, että jos jotain mahtavia - tai ei niin mahtavia - idiksiä on sen suhteen, mistä haluaisit nähdä videota, niin kertokaahan.

Kesäisin tuppaa tavallisen ikävän kuumeen lisäksi nousta myös vieläkin kamalampi reissukuume. Jokin tässä hiostavassa ilmassa ja valoisissa illoissa vain laittaa jalan väpättämään levottomasti ja silmämunat tiirailemaan kartan suuntaan, ja niimpä olenkin yön yksinäisinä tunteita lueskellut viimekesän reissupostauksiani, ja kelaillut että ei helvetti, olinko minä oikeasti tuolla. Luin myös Mangomalenin tämän postauksen ja pillitin. Jokin viimeisissä säkeissä kolahti ja kovaa.

Niimpä menin nettipankkiin ja nostin opintolainaa, koska no vittu #yolo. On monenmoisia kammottavia asioita joita tämä maa päällään kantaa ja joita pelkään, mutta opintovelka, se ei ole yksi niistä. 

Kaivoin jälleen viime kesän Los Angeles -kansiotani.

Tänä kesänä meikäpoika menee jonnekin, missä en ole ollut kahteen vuoteen - nimittäin Helsinkiin. En malta odottaa. Ja sitten vielä pariksi viikoksi ehkäpä johonkin muualle, hieman kauemmaksi. 

Pitkä reppureissu Australiaan ja roadtrippi Amerikkaan saa vielä odottaa itseään, mutta ei se mitään, olenhan vasta kaksviis. Niin kauan kuin jumalauta henki pihisee, polvet kantaa ja naamakin on kutakuinkin ruodussaan, on myös aikaa. 

Ja sitäpaitsi - Lontoon kesä kattobaareineen on aika hiton jees.