Thursday, 4 September 2014

Viestinnän opiskelijat hoi!

Ilmoittauduin tässä taannoin jonkin päähänpiston seurauksena parille Helsingin Yliopiston avoimelle verkkokurssille, ja kysynkin teiltä siis;

Omistatko sinä, tai tunnetko jonkun muun joka saattaisi omistaa, jonkin seuraavista kirjoista ja olisiko mahdollista myydä/lahjoittaa se/ne meikälle ja lähettää tänne Englantiin? 


- Kantola A. (2014): Matala valta. Vastapaino. 
- Seppänen J. & Väliverronen E. (2012 tai uudempi painos): Mediayhteiskunta. Vastapaino. 
- Kunelius R. (2003 tai uudempi painos): Viestinnän vallassa. Johdatus joukkoviestinnän kysymyksiin.
- Pietilä V: Joukkoviestintätutkimuksen valtateillä. 


Kommentoi tai laita mailia paulahama at gmail.com hintapyytöineen, tällä asialla ois hippasen kiirus!

Thursday, 28 August 2014

Talvi tuloo



Sain VIIMEIN Game of Thrones -sarjan 4. tuotantokauden, eli tähän saakka siis uusimman ilmestyneen, päätökseen. Ihanaa olla vihdoin koko muun maailman kanssa samalla populaarikulttuurisella aaltopituudella!

Aloitin koko sarjan täytenä nyyppänä parisen kuukautta sitten kämppisten innoittamana. En tiennyt GoT:ista juurikaan mitään muuta kuin sen, että sillä oli valtaisa fanikanta ja HBO-sarjojen tapaan ruudussa tulisi vilahtelemaan paljon paljaita ryntäitä ja takapuolia - ihan meikäläisen cup of tea siis.

Ensimmäisen jakson jälkeen olin kauhistunut. Siis tätäkö tää tulisi olemaan, jäätävää päiden katkomista ja naisten alistamista, odottamani seksikohtauksetkin olivat lähinnä insestiä ja raivokkaasti takaapäin lykkimistä. Toisin sanoen, en ollut tippaakaan vakuuttunut. 

Koska kieroutuneella tavalla asioiden kauhistelu on joskus ihanaa, päädyin muutaman päivän jälkeen katsomaan toisen jakson. Pari ensimmäistä jaksoa eivät mielestäni anna sarjalle oikeutta, mutta jotenkin - miljoonien muiden tapaan - onnistuin jäämään koukkuun. Ja nyt tietysti olen sitä mieltä, että GoT on yksi parhaita televisiosarjoja ikinä. Näin Potter- ja LotR-generaation kasvattina kyseisten ilmiöiden häivyttyä on sydämeen jäänyt iso eeppisen fantasian aukko, jota Game of Thrones mehukkaasti paikkaa. Katson vieläkin kaikki väkivaltakohtaukset sormien läpi ja vaikka raakuudet näytöllä eivät itseäni mitenkään stimuloi, ovat ne ehkä välttämätön paha ihan mitä vain voi tapahtua -tunteen luomiseen. GoTtiin onkin nasevasti saatu sullottua oikeastaan kaikki ihmismielen kammottavimmat tabut ja skenaariot. 

Sitten se hillitön seksismi. Siltä ei voi Game of Thronesissa mitenkään välttyä. Kävin sisäisesti pienen feministisen kamppailun sarjan alkuvaiheilla - voinko oikeasti pitää sarjasta, jossa naisia ei vain esineellistetä pöyristyttävissä mittakaavoissa, vaan mukaan mahtuu myös aimo annos seksuaalista väkivaltaa? Pari artikkelia aiheen tiimoilta luettuani tulin siihen tulokseen, että ei, GoT onkin itseasiassa erittäin feministinen sarja. Kyllä, siinä naisen kohtalo on usein karmea, mutta mielestäni juuri se karmeus tuo esille patriarkaatin ja sen uomissa toimivan seksismin ja naisvihan vaikutuksen naisiin yhteiskunnassa päin pläsiä sellaisella voimakkuudella, että luulisi laittavan tyhmemmänkin katselijan pohtimaan asiaa.

Sarjassa on myös riemastuttavan runsas määrä voimakkaita, moniulotteisia ja ennalta-arvaamattomia naishahmoja (Daenerys, Cersei, Arya, Sansa, Lady Stark, Margaery, Brienne, Ygritte, Shae, Osha, Tyrellin mummo....ja lista jatkuu) - samaa ei voi sanoa todellakaan esimerkiksi Lord of the Ringistä, tai edes siitä Harry Potterista. Kaikella rakkaudella, mutta oisitte voineet vähän skarpata.


Ja eipä sitä mieskauneuttakaan ole säästelty, hello Daario Naharis. Ja Starkin Robb. Ja Snown Jonppa of course. Ja Ned-faija. Sekä tietysti oikeasti skandinaavinen Jaime Lannister. Yksi ihana juttu lisää GoTissa on sen kansainvälinen roolitus, ah! Sekä tietysti se pohjois-englantilaisten aksenttien määrä.


Nyt pohdiskelen tässä sitä, että jaksaisiko aloittaa kirjojen lukemisen. Kertokaahan mulle; onko se sen arvoista? Sarja on jo itsessään niin loistava, että en tiedä viitsinkö tuhlata kallisarvoista lukuaikaani kirjoihin, joiden sisällön jo periaatteessa tiedän.


Muut GoT-ihmiset: fanittaa saa kommenttiboksissa! Siellä saa myös esittää triviatietoa kaltaiselleni sarjan myöhään löytäneelle.  


Tuesday, 26 August 2014

Suomi tuli Suomi meni

Like father like daughter


...ja toi mukanaan noidannuolen ja jäätävän selkäjumin. Siispä olen yrittänyt välttää koneella oloa - blogi elpynee kun tunnen itseni vähemmän mummoksi.


Vettä sataa kuin esterin perseestä mutta ei se mitään, ihanaa olla takaisin Lontoossa.

Monday, 4 August 2014

Tergui terdelt



Viikon pleissi: Terde. Tai no, Lontoon terdet on lähinnä mallia vie pinttisi ulos ja seisoskele epämääräisessä rykelmässä, mutta kattoterdet on asia erikseen. Olen istunut Frank'sissa lähes tulkoon joka viikko viimeiset kaksi kuukautta ja siemaillut Moscow Muleja, sillä niistä tulee ihan mieleen Tokio ja hikiset izakayat. Olen kieltämättä tuntenut pientä kateutta selaillessani Suomessa hilluvien kavereideni instakuvia merestä ja saunasta, mutta toisaalta. Kaikki tuntuvat aina valittavat suurkaupunkien kesästä, mutta musta niissä on aina ollut jotain ihan omaa romantiikkaansa. Turret porhaltelevat ympäriinsä reput ja kamerat tanassa, kadun varresta saa ilmaista jätskiä ja lähipuistossa on jokapäiväiset lattari/afrikkalaishenkiset grillibileet joissa jytä pauhaa. Lontoo ei pääse lähellekään New Yorkia tai Tokiota mitä tulee ilmankosteuslukemiin, mutta on täällä viimeiset pari viikkoa mittari hiponut kolmeakymppiä. Kuuma on, mutta se on ihanaa (iso kiitos Tescon £22,99 -tuulettimelleni, jota ilman ääni kellossani saattaisi olla hieman eri). 

Viikon kuumotus: Ebola. Ei meinannut toissa päivänä tulla raamenin syömisestä mitään, sillä olimme liian keskittyneitä ystäväni kanssa kauhistelemaan Länsi-Afrikan ebola-tilannetta. Päässäni tein jo suunnitelman muuttaa isäni mökille Lappiin. Kotiin päästyäni alkoi ankara googletus, jonka tuloksena onneksi selvisi ettei ebola leviä hengitysteitse - toisin kuin ystäväni väitti. Phew. Ahdistaa silti mennä huomenna lentokentälle, en todellakaan aio laskea pyllyäni vessan istuimelle. Terveisin, tautikammoinen. (Peeäs muistaako kukaan Serranojen perheen ebola-episodia hahahaa......) (Peepeeäs meninpä sitten lukemaan The Guardianin kommenttiosiota aiheesta - ei olisi pitänyt.)

Viikon poliittinen ajatus: Olen päättänyt pitää lomaa en vain yliopistosta, vaan myös kaikesta akateemisesta ylipäätään. Siispä ei juttuja feminismistä tule hetkeen, sori kaikille niitä odottaville. Feminismi ei minusta mihinkään ole kadonnut eikä tule katoamaan niin kauan kuin henki pihisee (sori kaikille mahdollisesti tätä odottaville - paitsi etten ole oikeasti yhtään pahoillani), mutta juuri tällä hetkellä olen ollut keskittyneempi kynsien lakkaamiseen ja kivojen vaatteiden hiplailuun kuin patriarkaatin murskaamiseen tarvittavien strategioiden pohdiskeluun. Kaikki aikanaan. Kysyn kuitenkin yhden polttavan poliittisen kysymyksen: Israel, mitä vittua?

Viikon oivallus: Mm. tässä postauksessa podin aikamoista kyynistynyttä maailmantuskaa, mutta vaikka tuska ei mihinkään olekaan kadonnut lentokoneiden tipahdellessa alas ja ruumiinosien sinkoillessa milloin missäkin maailmankolkassa, on meikäläiseen jostain kummasta taas syttynyt pieni idealistinen palo. Kyllä maar yhdenkin ihmisen teoilla voi olla valtavasti merkitystä, kelatkaa nyt vaikka Nelson Mandelaa, Mahatma Gandhia tai Rosa Parksia. Liittykäämme siis kaikki ihmisystäväni maailmaa syleilevään virtuaaliseen halaukseen.

Viikon kirja: Kerouacin Jaakon On the Road, jonka sain viimeinkin aloitetuksi. Täydellinen kesälukeminen hikisiin bussimatkoihin ja riipivään Amerikka-kaipuuseen.

Viikon sarja: Channel 4:n Utopia. Duunikaverit tästä jankuttivat, joten uuden sarjan puutteessa päätin antaa sarjalle mahdollisuuden. Toinen tuotantokausi pyörii ruuduissa parhailllaan, ensimmäisessä on vain 6 jaksoa joita koluan parhaillaan läpi. Suosittelen kaikille salaliittoteorioiden ja trillerien ystäville, tähän jää koukkuun ensimmäisestä jaksosta alkaen. Sarjan kamerallinen jälki valaistuksineen ja värityksineen on myös harvinaisen upea. Plussapisteitä Misfitsistäkin tuttusta söpöliini Nathan Stewart-Jarrettista sekä Alexandra Roachin mahtavasta walesilaisesta puhenuotista.

Viikon safka: Raamen. Kävin Japani-postaukseni jälkeen testaamassa Shoryun ja se saa siunaukseni. Piripiri tonkotsu oli oikein mukiinmenevää, miinusta tosin sienistä jotka tuntuivat kuuluvan jokaiseen menun vaihtoehtoon, päädyin ala-astelaisen tavoin noukkimaan ne pois sopastani. 

Viikon paljastus: "Slaavikämppikseni" paljastuivat virolaisiksi. Viron etnisiksi venäläisiksi, näin tarkemmin sanottuna. Jännää, miten saman katon alle mahtuu niin täysin erilaisia elämäntarinoita ja ihmiskohtaloja.

Nyt menen lämmittämään sämpylää ja tekemään iltacuppaani, seuraavaksi se on Turust moro!

Sunday, 27 July 2014

Pitkä tukka

Odotukset:




Todellisuus:




Ei mitään henkilökohtaista, Eicca. Mutta ärsyttää!!

Terveisin,
~Kasvatusoperaatio käynnissä (ja permanentti harkinnassa)~