Hups, melkein kuukauden postaustauko - juuri kun olin vannonut, että nyt kesälomalla on sitten aikaa kirjoitella sydämensä kyllyydestä. Olinpas kuulkaa väärässä kamuset, nimittäin nyt on semmoinen juttu, että elämä on aika railakkaasti imaissut meikän syövereihinsä. Duunissa tulee vietettyä aikaa enemmän kuin koskaan, eikä vapaa-aikana sitten enää jaksakkaan istua tässä näpyttelemässä. Musta myös tuntuu, ettei nyt oikein ole mitään sanottavaakaan. Kesä saattaa siis kulua hiljaisissa merkeissä täällä blogin puolella. Tosin korostan sanaa saattaa - ehkä mun runosuoni kokee jonkin ihme-elpymisen jossain vaiheessa.
Mitäs kaikkea on tapahtunut kuukauden aikana?
Heti kokeiden loputtua viskasin koulukirjat nurkkaan, ja aloitin viimein kauan himoitsemani Simone de Beauvoirin Toisen sukupuolen. Huh, mitä settiä! Toistaiseksi ehkä mielenkiintoisin koskaan lukemani kirja. Voi sitä raivon määrää, mitä lukiessa tunteekaan. Kyseessä on yli tuhatsivuinen feministisen filosofian kulmakiviteos, ja olen tuskin vielä puolivälissä, joten tästä kirjoitan kyllä myöhemminkin kunhan saan kirjan loppuun ja ajatukset koottua. Kaikki joilta tuo on vielä lukematta voitte sillä aikaa aloittaa.
Kävinpä myös tässä treffeillä, itseasiassa kaksillakin. Ja tulin jälleen samaan lopputulokseen kuin aina: treffailu on epäluonnollista ja kiusallista puuhaa. Ei mee ainakaan mulla ihan niinkuin Strömsössä tai Sex and the Cityssä, kuinka Carrie sitten kuvittelinkin olevani. Duunikaverini oivallista filosofiaa lainatakseni: "dating is bullshit, you should first like someone, then get drunk together, have sex and tadah - long-lasting relationship". Tämä kyseinen heppuli oli kaverin kaveri, ja vasta deiteille suostuttuani sain selville tyypin olevan itseäni neljä vuotta nuorempi. Homma oli jo siinä vaiheessa tuhoon tuomittu, mutta kerta juttu oli sovittu niin ilmestyin paikalle. Koska en osaa sanoa ei suostuin vielä toisille treffeille, vaikka siinä vaiheessa oli jo aika selvää, ettei niin sitten minkäänmoista kemiaa ollut välillämme, vaikka tyyppi ihan mukava onkin. Sitten tapahtuikin tähän astisen elämäni kiusallisin tilanne: oltiin matkalla kotiin (asutaan aika lähellä toisiamme) ja istuttiin bussin penkillä vieretysten - korostan tässä vaiheessa vielä, että tosiaan niin mitään ei ollut tapahtunut eikä muutenkaan ilmassa ollut flirtin ynnä muun kemian pisaraakaan - ja meikä yrittää selittää jotain ajokortin ajamisesta, kunnes tämä 20-vee jäbyli yht'äkkiä laskee kätensä kädelleni, ja siinä sitten istutaan käsi kädessä koko loppu bussimatka. Automaattinen reaktioni oli vetää käsi pois, mutta siinäpä olisi ollut selittelemistä ja lisää kiusallisuutta, joten naama henkisessä irveessä tartuin tuohon lähestulkoon puberteettiseen kouraan. Karvat nousevat yhä pystyyn, kun ajattelenkin tätä tapahtumaa, sillä se oli tuskallisen kiusallisuuden ultimaattinen kulminaatio. Olin niin tohkeissani tästä käteni väkisin ottamisesta, että missasin oman bussipysäkkini ja päädyin päättärille saakka. Huh. Ei enää mänihommeleita vähään aikaan.
Sitten mukavampiin aiheisiin: kävin männäviikolla tutustumassa duunin puolesta Dr. Martensin tehtaaseen landekaupungissa nimeltä Wellingborough. Oli tosi mielenkiintoista nähdä, kuinka kenkiä itse asiassa tehdään, ja jotenkin ihan mahtavaa, että tuotantoa on vielä jäljellä tälläkin saarella ja mantereella. Päästiin myös shoppailemaan tehtaanmyymälään, josta löysin 25 punnalla Docsin ja Comme des Garconsin Englannissa tehdyt yhteistyöpopot, joista olin aika tohkeissani. En ollut myös ennen käynyt missään Lontoon ulkopuolella, joten oli mahtavaa päästä vähän reissailemaan. Rakastan työpaikkaani.
Sitten on myös rillattu pariinkiin otteeseen, otettu arskaa (niinä kahtena päivänä kun se aurinko on suvainnut paistaa tällä kirotulla saarella) ja sairastuttu oikeen kunnon kesäflunssaan. Ystäväni Tokio-ajoilta, jota en ole nähnyt kahteen vuoteen, tuli myös visiitille Lontooseen, ja käytiin syömässä ehdottomasti Lontoon parhaassa ramen-mestassa, Bone Daddiessissa. Jos joskus eksytte Lontooseen niin menkää tuonne, ei se ihan ehdalle tavaralle vertoja vedä, mutta ainakin tantanmen oli ihan superhyvää, tonkotsukin ihan ookoo. Paikka sijaitsee Sohossa ja on aika suosittu, mutta jono ja hinta ovat kohtuulliset. Tietämättömille: ramen on siis japanilainen nuudelisoppa, ja oma henkilökohtainen lempiruokani ikinä. Unohtakaa kaiken maailman wagamamat ja muut "ramenia" myyvät kakkaketjut, tämä ruokalaji pitää oikeasti tehdä 100% kunnolla (possun luita mm. keitetään 20 tuntia) tai muuten ei oikeasti voida puhua edes ramenista. Terveisin ruokanipo.
Sain myös viimein aikaiseksi mennä niille kuntosalin kuumottaville tanssitunneille - nyt on kokeiltu sekä afro että zumba. Tanssin täytyy olla parasta work outtia koskaan, nimittäin en ole koskaan elämässäni hikoillut noin henkihievereissäni. Eikä taida olla parempaa liikuntamuotoa, kuin hyvän musan tahtiin beban raivokas pyörittäminen. Suosittelen kaikille! Tästä inspiroituneena jaan teille nyt parhaan Tocarte toa -remixin evör, tän tahtiin kelpaa keinuttaa kaikkia ruumiin osia:
Lontoo kiittää ja vaikenee, taas määrittämättömäksi ajaksi.
